Siirry sisältöön

Väistötila on aina väliaikainen, muttei vähäpätöinen

Viime syksynä lähes 50 000 koululaista kävi koulua varsinaisen koulurakennuksen sijaan väistötilassa Ylen uutisen mukaan. Useimmin väistötilaan joudutaan siirtymään sisäilmaongelmien vuoksi.

Väistötila on aina väliaikainen ratkaisu, mutta hyvä sisäilma on siellä vähintään yhtä tärkeää kuin muissakin rakennuksissa. Huonolle sisäilmalle on yleensä altistuttu jo pidemmän aikaa, jolloin herkkyys sisäilmastoon reagointiin on kasvanut.

Väistötilassa oleskelu kestää pääsääntöisesti monta vuotta – väliaikaiseksi tarkoitetun rakennuksen pitää siis toimia viihtyisänä paikkana useita vuosia. Esimerkiksi viisi vuotta on työelämässä pitkä aika, puhumattakaan koululaisen elämästä, jossa viisi vuotta on yli puolet koko peruskoulusta. Harva koululainen pääsee koskaan astumaan korjattuun tai tilalle rakennettuun koulurakennukseen, joten väliaikaiseksi tarkoitettu rakennus tulee olemaan hänen koulunsa.

Sisäilma ja koko sisäympäristö vaikuttaa paitsi oppilaiden terveyteen, myös koululaisten menestymiseen opinnoissa. Tulevaisuuden kannalta edellytykset oppimiseen sekä opettamiseen pitää siis taata myös väistötiloissa.

Fixcel on markkinoiden ainoa toimittaja, joka pystyy lupaamaan puhtaan sisäilman – tutkitusti ja todistetusti. HealthySpace-rakennusten epäorgaaninen ja päästötön rakenne, kemikaalien osalta hallittu sisäilma sekä valikoidut sisustusmateriaalit takaavat laadukkaan sisäilmaston koko rakennuksen käyttöajan.

Puhdas sisäilma auttaa jaksamaan, mutta se on vasta puolet ratkaisusta. Jotta lapsi oppii ja kehittyy, ympäristön pitää olla inspiroiva ja tarkoituksenmukainen. Jos väistötiloja ajatellaan vain väliaikaisena sijoituspaikkana, johon lapset varastoidaan rakennustöiden ajaksi, ollaan vaarallisilla vesillä.

Fixcelin ajattelu menee seiniä syvemmälle. Koulujen tapauksessa rakennukset suunnitellaan niin, että ne mahdollistavat uuden opetussuunnitelman mukaisen koulukäynnin. Yhteistyössä mm. pedagogien kanssa kehitetyt ratkaisut antavat tilaa opiskella ja kasvaa. Rakennukset ovat myös monikäyttöisiä ja aidosti muuntojoustavia: illan tullen koulu muuttuu esimerkiksi liikunta- tai harrastetiloiksi ja tarvittaessa rakennuksen kapasiteettia voi lisätä tai pienentää.

Puhdas sisäilmasto yhdistettynä toimiviin tiloihin takaa sisäilmahyvinvoinnin kaikille.

 

Jussi Paavoseppä
Vastuullinen johtaja