Kasvava Fixcel uudistaa johtonsa

Puhtaan sisäilman rakennuksia valmistavan Fixcel Group Oy:n toimitusjohtajaksi on nimetty Anders Gylling sekä myynnistä ja liiketoiminnan kehittämisestä vastaavaksi johtajaksi on nimetty Mika Jaatinen 1.4.2019 alkaen. Vastuullisena johtajana toiminut Jussi Paavoseppä jatkaa yhtiön palveluksessa ja hallituksen jäsenenä.

Viime vuonna kaupallisen toiminnan aloittanut Fixcel Group on nimennyt toimitusjohtajakseen KTM Anders Gyllingin. Gyllingillä on pitkä kokemus kansainvälisen vähittäiskaupan alalta ja eri liiketoiminnoista. Ennen Fixcelille siirtymistä Gylling vastasi Med Group Hammaslääkäreiden toiminnasta ja yhdistymisen jälkeen hän toimi Oral Hammaslääkäreiden liiketoimintajohtajana.

Fixcel tarjoaa tilaelementeistä valmistettuja puhtaan sisäilman rakennuksia, jotka perustuvat patentoituun FIXCEL-teräskennoon. Siirrettävät rakennukset ovat muuntojoustavia ja ne täyttävät kaikki pysyväisrakennuksen vaatimukset. Gyllingin mukaan Fixcel toimii suunnannäyttäjänä modulaarisen rakentamisen alalla ja kumppanina niin yksityiselle kuin julkiselle sektorille.

”Olen todella innostunut uudesta haasteesta. Yrittäjähenki on Fixcelin DNA:ssa, itse pyrin johtamaan omalla esimerkillä ja yritän tehdä asioita aina hieman paremmin kuin edellisenä päivänä – sillä filosofialla pysyy innovatiivisena ja innostuneena, eikä sammaloidu. Uskon myös, että töissä pitää olla ilmapiiri, jossa viihdytään ja jokaisella on mahdollisuus tehdä parhaansa, minkä kautta positiivinen tekeminen heijastuu myös asiakkaisiin”, summaa Gylling.

Ennen Fixceliin siirtymistä Mika Jaatinen on toiminut mm. terveydenhuoltoalalla, viimeisimmäksi yritys-järjestelyistä sekä liiketoiminnan kehittämisestä vastaavana johtajana Med Groupissa ja Oralissa. Gyllingillä ja Jaatisella on jo vuosia kestänyt hyvä yhteistyö.

”Intohimoni on luoda uutta ja rakentaa hyvien, osaavien ihmisten kanssa jotakin, joka palvelee myös yhteiskuntaa. Fixcelissä nämä asiat yhdistyivät hienosti. Tuotteemme soveltuu moneen käyttötarkoitukseen ja puhdas, kemikaalivapaa, helposti muunneltava tapa rakentaa on mielestäni juuri sitä tulevaisuuden kiertotaloutta, jota yhteiskuntamme tarvitsee”, Jaatinen kuvailee.

Toimitusjohtajan sekä myynnistä ja liiketoiminnan kehittämisestä vastaavan johtajan lisäksi yhtiö on nimennyt Janne Kataisen tuotantojohtajaksi, joka tulee vastaamaan sekä Lempäälän että Hämeenlinnan tehtaiden toiminnasta. Aiemmin tuotantojohtajana toiminut Lasse Ketonen jatkaa tuotannon johdossa ja ottaa haltuunsa kokonaisvaltaisen rakennusprojektien vetovastuun. Ketosesta tuli myös yhtiön osakas.

Uuden tehtaan avaaminen Hämeenlinnan Moreeniin syksyllä 2018 on mahdollistanut Fixcelin ja tuotanto-kapasiteetin kasvun. Tehdas on otettu käyttöön asteittain ja tavoitteena on saada tehtaan koko kapasiteetti käyttöön vuoden 2019 loppuun mennessä.

 ”Olemme saaneet nyt toimintamme kehityksen ja kasvun vaatimiin tehtäviin huipputekijät – tästä on mahtava jatkaa Fixcelin tarinan rakentamista”, kertoo Jussi Paavoseppä, joka jatkaa työskentelyä tuotekehityksen ja rakennushankkeiden parissa.

 Fixcel on jo markkinajohtaja modulaaristen sairaaloiden toimittamisessa. Yrityksen tavoitteena on avata kansainvälinen toiminta vuoden 2020 aikana.

Lisätiedot ja yhteydenotot:

Anders Gylling
Toimitusjohtaja
+358 46 851 5868
anders.gylling@fixcel.fi

Mika Jaatinen
Johtaja, myynti ja liiketoiminnan kehittäminen
+358 40 045 8707
mika.jaatinen@fixcel.fi

Jussi Paavoseppä
Perustajaosakas
+358 40 560 4149
jussi.paavoseppa@fixcel.fi

Maija Palomäki
Markkinointi- ja viestintäpäällikkö
+358 40 775 40 21
maija.palomaki@fixcel.fi